Edellisestä blogitekstistäni on näemmä jo yli puoli vuotta aikaa. Ei sentään niin kauaa, kuin ehti kulua sen ja ensimmäisen tekstini välillä, eli yli kaksi vuotta. Vaikka voisi kuvitella, että aivotoimintani (r)ajoittuu juuri näihin julkaisuihin, sopivia aiheita on virinnyt mielessäni tasaisin väliajoin - uskokaa tai älkää. Koska mitäänsanomattoman laveasti voi todeta, että kaikki liittyy kaikkeen, syy hiljaisuuteen on ollutkin ennemmin aiheen valitsemisen vaikeudessa kuin täydellisessä tiedostamattomuudessa.
Tein päätöksen rikkoa rauhan maassa ja kohtasin jälleen aiheen rajaamisen ongelman. Koska käsiteltävän mielikuvamössön valikointi olisi kestänyt niin kauan, että inspiraatio olisi ollut taas tiessään, tein toisen päätöksen ja ajattelin luopua valikoinnista. Katsotaan, mitä tuleman pitää.
Aihe on varsin vaatimaton, mutta kattaapahan todennäköisesti suurimman osan rönsyilystä. Varoitan jo tässä vaiheessa, että etenen sitä mukaa kuin kukin tarkka aihepiiri vaikuttaa käyvän kriittiseksi tai olennaiseksi käsitellä. Kokonaisvaltaisuus edellyttää systeemistä, ei onneksi systemaattista, lähestymistapaa.
Hyvä elämä
Sain ystävältäni syntymäpäivälahjaksi ruohoteetä, jonka nimi on "Hyvä elämä". Tätä lupausta saatteli tarkempi huomio: "Aika uneksia". Se jos jokin minulle sopii.
Hyvä ja hyveellinen (eli hyveiden mukainen) elämä oli jo Antiikin filosofien kiistelyn kohteena. Ihmisen elämän tarkoitukseksi asetettiin hyveellisyys, josta tulee ehkä elämään jääneen sanonnan mukaan ensimmäisenä mieleen kärsivällisyys. Hyveitä voisi kuitenkin listata melko liudan, enkä ole varma, tulisinko kirjoittaneeksi siinä tapauksessa mitään uutta.
Filosofiassa on kuitenkin kolme laajaa osa-aluetta, joiden kautta tuota hyvän elämän kokonaisuutta voi lähestyä hieman etäämmältä. Ne ovat yhdellä tavalla ilmaistuna totuus (tieto), oikeudenmukaisuus (etiikka) ja kauneus (estetiikka). Filosofia on viisauden rakastamista ja nähdäkseni viisaudessa yhdistyvät juuri nuo kolme filosofian alaa.
Kun aloin opiskella lukiossa, koin yhden massiivisen uskomusjärjestelmäni romahduksen. Kaivauduin noista raunioista pölyisenä ja yskien, vaatteitani puistellen. Kun toivuin ensi järkytyksestä, mielessäni kristallisoitui ajatus, jonka mukaan pyrin edessä olevassa elämässäni ensisijaisesti totuuteen. Se tulisi olemaan minulle arvo numero yksi, jota tavoittelen kustannuksista piittaamatta.
Melko lailla samassa yhteydessä tuohon arvoon liittyi ajatus ihmisten tasavertaisuudesta, jota eettiseksi universalismiksikin kutsutaan. Ajattelin, että totuus vapauttaa ja toteuttaa oikeudenmukaisuutta parhaimmillaan. Näinpä ylimmässä arvossani yhdistyivät jo kysymykset tiedosta ja siitä, mikä on hyvää ja pahaa, oikeaa ja väärää.
Toki aina olen arvostanut myös estetiikkaa, minulla on ollut käsitykseni kauneudesta. Kuitenkin vasta viime aikoina olen tiedostanut sen tärkeyden elämässäni. Jo hyvin pian sen jälkeen, kun asetin totuuden ja oikeudenmukaisuuden ylimmiksi ihanteikseni, tajusin, ettei elämässä ole mitään mieltä ilman rakkautta. Niinpä koin, ettei mitään kannata tavoitella hinnalla millä hyvänsä. Liitänkin rakkauden jotenkin tuohon estetiikkaan, sillä minusta se on kauneinta, mitä maa päällään kantaa. Ylin arvoni onkin ollut nyt jo pitkään rakkaus, sen lajeista ehdoton, jota jumalalliseksikin kutsutaan. Totuus ja oikeudenmukaisuus on sille alisteinen, koska ehdoton rakkaus tekee myös tarpeen jaotella ihmiset arvoltaan erilaisiksi tyhjäksi. Rakkauden puhtain laji ei aseta ehtoja.
Puhtaus on ollut minulle aina tärkeää. Se on usein ilmennyt neuroottisenakin, sillä sen ihannointi ajaa täydellisyyden tavoitteluun. Tänä päivänä ymmärrän, ettei täydellisyys ole pelkästään myönteisinä pitämämme kokemukset, vaan myös sen kontrastina toimiva ikävyys. Oppiminen on usein työlästä, mutta ilman vaivannäköä on turha odottaa palkintojakaan. Perfektionismi on onneksi kohdallani kääntynyt tällaisen utopian tavoittelusta tasapainon tavoitteluun. Se on harmonian hakemista, jollaiseksi viisaan toiminnan käsitän. Joskus asetinkin viisauden elämäni "konkreettiseksi" päämääräksi.
Viisaus on eittämättä yksi mieliteemoistani. Se ei edellytä älykkyyttä, joka on usein julmaa, särmikästä ja terävää. Viisaus on lempeää pyöristyneisyyttä, ennakointia ja näkemyksellisyyttä. Tyhmyys on viisauden, ei älykkyyden, vajetta. Älykkyyden puute ilmenee älyttömyytenä. Järjettömyys on sitä paitsi jotain, mitä vain emme ymmärrä. Ihminen tarvitsee toiminnalleen tarkoituksen, siksi ihminen ei voi toimia epätarkoituksenmukaisesti, ainakaan kovin kauaa. Sellaisen kokemus pakottaa muuttamaan toimintaa, jolloin järjettömyys on vain sivullisen valistumaton mielipide.
Viisaus on joka tapauksessa tiedollista ja tunteellista sivistyneisyyttä. Siinä yhdistyvät tiedot ja taidot, hallinta ja heittäytyminen, rentous ja ryhdikkyys, vakavuus ja keveys. Viisaus on itsetuntemusta, kohtuullisuutta ja ymmärrystä itseään suurempien mekanismien olemassaolosta. Se on siis suhteellisuudentajua. Viisas ymmärtää, että kaikki on suhteellista. Siksi myös hyvä ja paha sekä oikea ja väärä ovat näkökulmasta riippuvaisia synonyymeja tarkemmille ilmauksille. Ne paljastavat aina tulkitsijansa ja lausujansa tavoitteenasettelun.
Minulle hyvä ja paha ja oikea ja väärä asettuvat arvojen jatkumolle, jonka mittarina on kestävyys. Arvoja, tavoitteita, päämääriä ja unelmia meillä ihmisillä on niin paljon kuin mielikuvituksemme vain antaa myöten. Koska ne eivät ilmene samalla tasolla, kollektiivinen toimintamme on täynnä sisäisiä ristiriitoja. Olemme priorisoineet arvomme eri tavalla ja sen vuoksi toimintamme on monitasoista. Tarkoitukset ja tavoitteet kilpailevat keskenään ja niiden mukaiset toiminnot risteävät väistämättä.
Se, että toimimme kuitenkin lajina ja kollektiivina (suurempina systeemeinä) yksilötason arvovalinnoista tiedostamattomalla tasolla, osoittaa, että massoilla on sisään koodattuna tietynlainen viisaus, jota emme ehkä ole tulleet ajatelleeksikaan. Meidän lajinomaisuutemme (luonto) vaikuttaisikin suosivan tiettyjä arvoja ja valintoja. Minä kutsuisin tätä kriteeriä kestävyydeksi.
---
Näin retrospektiivisesti tarkastellen aihe jäikin aika abstraktille tasolle. En sen kummemmin saavuttanutkaan niitä yksittäisiä aihioita, joita kuvittelin kohtaavani ennen pitkää näinkin laveaa aihetta käsittelemään lähtiessäni. No, ehkä ne käyvät kummittelemaan mieleen, kun päätän tältä erää tähän. Jatkan toisella kertaa siitä, mihin nyt jäin, eli kestävyydestä. Eivätköhän nuo ideat sen myötä palaa ja päädy leikkauspöydälle? :)
